Medipulssi logo

Lääkärit Ilman Rajoja -järjestö auttaa pakolaisia Etelä-Sudanissa

Lääkärit Ilman Rajoja- järjestö auttaa ihmisiä Etelä-Sudanin pakolaisleireillä. Kenttäsairaaloissa hoidetaan esimerkiksi aliravitsemuksesta, trooppisista taudeista ja erilaisista vammoista tai vaurioista kärsiviä potilaita. Medipulssi ryhtyi tukemaan järjestön Sudanin-työtä helmikuussa 2022.

“Aloitimme yhteistyön Ukrainan sodan puhkeamisen aikoihin. Kun maailman katseet ja apu kohdistuivat voimakkaasti Ukrainaan, halusimme auttaa myös heitä, jotka jäivät tämän huomion ulkopuolelle”, kertoo Medipulssin yritysvastuukoordinaattori Katri Tynkkynen.

Kuluvana vuonna Lääkärit Ilman Rajoja -järjestö on jakanut Etelä-Sudanin pakolaisleireillä E-hepatiittia vastaan kehitettyä rokotetta, ensimmäisenä maailmassa. Työtä on tehty yhdessä paikallisten viranomaisten kanssa.

E-hepatiitti tarttuu yleensä saastuneen veden tai elintarvikkeiden välityksellä. Vatsaoireita ja kuumetta aiheuttava tauti liittyy yleensä puutteelliseen vesi- ja jätevesihuoltoon esimerkiksi suurilla pakolaisleireillä. Hepatiitti E:n aiheuttama kuolleisuus on raskaana olevilla jopa 25 prosenttia. Se lisää myös keskenmenon ja kohtukuoleman riskiä, kertoo järjestön tiedote.

Hepatiitti E-rokotuskampanjan ensimmäiset kaksi kierrosta toteutettiin maalis–huhtikuussa yhdessä Etelä-Sudanin terveysministeriön kanssa Bentiun leirillä Unityn osavaltiossa. Leirillä on maan sisäisiä pakolaisia ja noin 25 000 ihmistä sai rokotteen. Kolmas ja viimeinen rokotuskierros annettiin lokakuussa 2022.

Bentiu on Etelä-Sudanin suurin pakolaisleiri. Tällä hetkellä siellä asuu noin 112 000 ihmistä, joista monet ovat paenneet viimeaikaisia väkivaltaisuuksia ja tulvia.

Lääkärit ilman rajoja -järjestö rokottaa ihmisiä E-hepatiittia vastaan Bentioun pakolaisleirillä.

Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön työntekijät rokottavat ihmisiä E-hepatiittia vastaan Bentioun pakolaisleirillä. 

Hyväntekeväisyys on osa Medipulssin yritysvastuuta

YK:n pakolaisjärjestön mukaan yli neljä miljoonaa eteläsudanilaista on paennut kotiseudultaan ja heistä melkein 2,3 miljoonaa on pakolaisina ja turvapaikanhakijoina. He ovat asettuneet lähinnä Ugandaan ja Sudaniin, mutta heitä on myös Etiopiassa, Keniassa ja Kongon demokraattisessa tasavallassa.

“Lääkärit Ilman Rajoja -järjestö tekee erittäin arvokasta työtä. Terveydenhuollon toimijana meidän on luonnollista kohdistaa apu kollegoillemme, jotka tekevät töitä vaikeissa olosuhteissa,” Tynkkynen sanoo.

Hyväntekeväisyys on osa Medipulssin yritysvastuuta. Hyväntekeväisyydellä pyritään tukemaan haavoittuvassa asemassa olevia ryhmiä Suomessa ja ulkomailla.

Lue lisää järjestön työstä Etelä-Sudanissa.

Kuvat:  Peter Caton / Lääkärit Ilman Rajoja